Your new post is loading...
Your new post is loading...
Tahmaa vastaan on taisteltava.
”Ehdin jo miettiä, olenko maailman ainoa ihminen, joka ei jaksa enää innostua Me selvitään tästä yhdessä -tsemppilauseista tai nallejen bongailusta ikkunoista, mutta sitten aloin saada ystäviltäni viestejä, joiden sävy oli muuttunut radikaalisti alkukevään taisteluhengestä”, Karoliin
Tänään uutisoidaan, että perustoimeentulotukea sai huhtikuussa yli 11 000 sellaista kotitaloutta, jotka eivät olleet saaneet sitä edellisten 12 kuukauden aikana. Määrä kasvoi noin 2 500 kotitaloudella eli 29 prosentilla maaliskuusta. Tukea sai huhtikuussa yhteensä noin 232 500 henkilöä eli 4,2 prosenttia väestöstä. Yhä useampi on koronakriisin aikana hakenut Kelasta myös yleistä asumistukea.
Miksi emme vieläkään puhu häpeästä, vaikka pahimmillaan se voi olla kuolemaksi, kysyy toimittaja Wilma Ruohisto
Sellainenkin vuodatus sattui silmään, että Stockmann täytyy pelastaa. Esitettiin tavallista konsulttipuhetta, jossa pyrittii
Tänään pääsee tuttava tapaamaan ensi kertaa pitkään aikaan puolisoaan palvelutaloon. Molemmat ovat tarkoin saman ikäisiä kuin minä
Aina kun minua moititaan, olen samalla kannalla muutoin kuin että olisin osannut hoitaa tuon haukkumisen itse osuvammin. Siks
Blogit.fi listaa Suomen liikuntablogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen lifestyleblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen perheblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen kulttuuriblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen matkailublogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen eläinblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
|
Tutkimukset kahden aivoinfarktin syyn selvittämiseksi kestivät viime vuonna kesäkuun puoleen väliin. Sairaalajakson aikana näin, miten onnekas olin ollut, kun olin selvinnyt verrattain vähillä vahingoilla. Aivoinfarkti kun voi viedä lopullisesti liikuntakyvyn tai puheen. Joskus myös hengen
Vastoinkäymiset eivät saa Koikkalaista tinkimään periaatteistaan. "Periaatteellisista syistä syttyvät maailmansodatkin", Koikkalainen kirjoittaa.
Meidänkin politiikkaamme on kopioitu Donald Trumpin tapa puhua mitä sattuu, ja kun jäädään kiinni väärästä tiedosta, niin puhutaan lisää mitä sattuu. Faktoilla ei ole mitään merkitystä, vaan tarkoitus näyttää olevan vain nostaa omaa profiilia ja puhua omille kannattajille. Faktojen tarkistaminen jää muiden vastuulle.
Etätyö oli sääntö jo 1600-luvulla. Väitöskirja-aineistooni löysin sen pettämättömät jäljet kyllä myös varaisrenessanssi
(Kuva (c) Wikipedia) Elämää e ole olemassa. Tämä on arvaukseni. Juuri nyt raportoidaan, ett kiven sisältä kuuluu kuorsausta
Valtioneuvosto tiedottaa. Erään lähdeteoksen mukaan Päämajan suomea äidinkielenään puhuvat kenraalit katsoivat silmät tapillaan, kun Mannerheim mainitsi saaneensa syntymäpäivänään onnittelusähkeen muiden ohella Neuvostovaltiolta. Kysymyksessä oli siis valtioneuvosto.
Blogit.fi listaa Suomen ihmissuhdeblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen terveysblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen sisustusblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen ruokablogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen rakennusblogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
Blogit.fi listaa Suomen puutarhablogit. Seuraa helposti omia suosikkiblogejasi ja löydä uutta luettavaa!
|